Oli mukava kerrankin lähteä pidemmälle reissulle Tallinnaan. Aikaisemmat reissut kun ovat olleet päiväreissuja ja kauhea paniikki sen suhteen, löytyykö tarpeeksi halpaa ja kopioitua tavaraa toreilta. Lähdimme, yllättäen, laivalla liikenteeseen. Itselläni oli ollut pitkä työputkin takana, joten voi vain kuvitella, mihin suuntasimme laivaan päästyämme. Tuloksena oli niin suomalaiseen tapaan lievä hiprakka meren toiselle puolelle päästyämme ;) Sieltä otimme paikallisen taksin ja ajoimme omaan hotelliimme, joka osoittautui oikein mukavaksi! Lähellä merta sijaitseva hotelli oli idyllisen pieni ja asiakaspalvelu oli yllättävän hyvää. Hotellista lähdimmekin välittömästi Vanhaan kaupunkiin ja siellä suorinta tietä Olde Hansaan. Ravintola edustaa keskiaikaista tyyliä ja ehdottomasti kannattaa ruuan kanssa nauttia heidän yrttistä punaviiniä! Samoin yrttistä olutta. Näin sanoissa kuulostaa liiankin seikkailumieliseltä makumaailmalta, mutta maistettuna se on juuri niin mahtavaa, mitä ei voi edes kuvitella ;)
Seuraavana päivänä lähdimme shoppailukierrokselle ja mukaamme tarttui pientä ja kivaa. Hintatasohan ei kaikissa liikkeissä ole sen ihmeellisempää kuin meilläkään, joten mielettömiin shoppailuintoon ei kannata antautua. Illalla kävimme testaamassa Vanhassa kaupungissa, opiskelijoiden suosittua ruokapaikkaa. Halvalla sai mahan täyteen ja maittaen. Sekä makeita että suolaisia pannukakkuja myytiin edullisten juomien kera. Loppureissun muut mukavat maisteluelämykset olivat Venäläishenkinen ravintola, Troika. Siellä eteemme kannettiin blinejä, pelmenejä, suolattua läskiä ja suolakurkkua maustettuna hunajalla ja smetanalla. KGB:n vanhalla päämajalla kävimme fiilistelemässä sen ajan tunnelmaa ja muutenkin reissulla tuli liikuttua kerrankin Vanha kaupunki kunnolla läpi. Oli mukava ja rentouttava reissu! Tallinna antaa enemmän kuin vain yhden päivän!