10.8.-12.8. 2007
Alan jo epäillä, että oma kroppani osaisi mennä Poriin ilman aivojeni(?) aktiivista toimintaa. Tällä kertaa tosin menimme ihan tiedostaen ja täyttä harkintaa käyttäen rannikkokaupungille tutkimaan sen lintuantimia. Matkalla ehdin jo läväyttämään legendaksi syntyvän lauseen: "Miks ****** täällä Keuruuntiellä on aina näitä nysviä" Vierustoveri hieman rauhoitteli, että 115 tuntivauhdilla muut ovat aina nysviä.. :D Perillä asetimme yöpymiskotimme, asuntovaunun, Yyterin lietteen parkkipaikalle, halusimme näin varmistaa läheisen kosketuksen hyvään lintupaikkaan ;) ts. olimme vain liian laiskoja kulkemaan pidemmältä matkalta (Tarkennukseksi, olimme liikkellä kahdella autolla ja minä ajois vaunutonta autoa. Ettei kukaan kauhulla luule minun kaahanneen vaunun kanssa moista vauhtia :D ). Ensimmäisen illan saapumisajankohta sijoittui liian myöhäiseksi, jotta enää mitään olisimme nähneet, joten menimme katselemaan suosiolla sängyn petivaatteita.
Seuraavana aamuna lievän sydänkohtauksen aiheutti aikainen kellon piipitys, mikä nopeasti kyllä muuttui hymyksi, kun tiesi mihin sitä kohta pääsee :) Aamukahvin virkistämänä lähdimme kahlaajajahtiin lietteille. Kahlaajia seuratessa sai itsekin näytellä roolia "kahlaajan päivä" -näytelmässä. Vesi sijaitsi korkealla, minkä vuoksi joutui polkemaan reilussa polvenkorkuisessa vedessä. Mutta ei turhaan! Jo ensimmäinen reissu tuotti eliksen, tundrakurmitsan! Aikamme siellä tarvottuamme, kävimme ravitsemuksella, jonka jälkeen lähdimme Yyterin sannoille lekottelemaan ja uimaan. Olo oli kuin etelän auringossa, turistejakin yhtä paljon liikkeellä...Loppuillan kohokohta oli uusi versio mölkystä. Yksi jäsenemme jäsen oli kipeä, ettei voinut heittää oikealla kädellä, joten otimme säännöksi vasemman käden heiton. Koska tuo ei riittänyt haasteeksi, aloitimme matsin huikeassa hämärässä. Ts. heitot olivat sinnepäin -heittoja :D Viivalle mentyä ei ollut oikein hajua palikoiden sijainnista, mutta suunnan tiesi, joten sinne! Ja ääni paljasti osuiko vai eikö...
Seuraavan päivän lahja oli 2 elistä, jotka tekivät reissusta entistä maukkaamman. Lähtö Porista olikin vähän ongelmallisempi, koska Porin kohdalla satoi ilmeisesti kaikki varastossa olevat sateet alas ja tiet tulvivat uhkaavasti.
PS. Jotta otsikkokin stemmaisi aiheeseen, pieni lisäys: Hyttysiä oli niin maan pirusti ja tein yleiskartoituksen vartalooni saadakseni otsikon mukaisen saldon hyttysenpistoksista. Halpa hinta kuitenkin, kun linnuista on kyse *virn*

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti