Niin, liekö voisi syyttää jo mielikuvituksen puutteesta, kun määränpääksi suuntautui jälleen Pori. Jo kohteen vaihtumattomuuden vuoksi voisi minua pitää konservatiivisena matkan suhteen, mutta syykin pysyy yhä entisenlaisena, mikä syventää ”perinteikkyyden” kuilua. Mikäpäs muukaan kuin linnut saivat auton taas starttaamaan epäinhimillisen aikaisin. Ensimmäisenä suuntasimme Preiviikin kalasatamaan katsomaan synnissä rypenyttä joutsenta. Tai, no en sen rypemisestä tiedä, mutta väritys ainakin oli tavallisuudesta poikkeava: mustajoutsen. Tämän nk. ”vale-eliksen” jälkeen otimme kohteeksemme Mäntyluodon Kallon ja tokihan sieltäkin pilkkasiiveten elis ropsahti vihkoon. Vaikutti hyvältä alulta! Ainoa, mikä reissussa häiritsi, oli aivan liian kylmä, luja, hyytävä, ikävä ja pohjoissuuntainen tuuli. Eihän se tuuli sinänsä olisi häirinnyt, jos olisimme tajunneet, ettei se kesä ihan vielä saapunut helteineen ja pukeneet hieman enemmän päällemme. Kiertelimme miltei koko päivän pitkin Meri-Poria ja vielä viimeisen eliksen haku tapahtui, kun auton etuosa oli jo käännettynä Mansea kohti. Lyhyt puhelu sai aikaan usean sadan kilon painoisen vempeleen U-kääntämisen ja peltojen komppaamisen. Yesh! Kesäkurpitsa alias keräkurmitsahan se siellä! Nyt vasta kotiin! Nähdään varmasti uudestaan, Pori!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti