Vihdoin vapaapäivä, joten menoksi. Eihän silloin laakereilla levätä, se tehdään töissä ;) Ideana oli lähteä tutkimaan Bodominjärven maisemia ja kasveja kerrankin kahdella pyörällä ainaisen neljän sijaan. Sää sinä päivänä oli mitä mainioin palamiseen, onneksi nyt olin osannut varautua siihen aurinkorasvan kanssa. Matka paikanpäälle vaati monta pysähdystä kartan kanssa, vaikka periaatteessa sinne meno on aika suoraviivaista. Minä saan suorankin mutkaiseksi :) Paikan päällä oli mukava rentoutua ja rauhoittua kallion nokalla eväitä syöden ja auringosta nauttien. Paluumatka lienee aiheutti autoilijoille vähän ihmettelyä, ainakin heidän ajostaan päätellen. Jokaisen autoilijan pää kääntyi minua kohti ja auto lähti vähän mihin sattuu. No, kai he vähän ihmetteli, kun seisoin kirjojeni päällä ja välillä jalat toisen kirjan päällä ja kädet toisen. Hmh, miten he eivät ymmärtäneet, että keräsin vain kasveja ja prässäilin niitä keskellä pyörätietä. Stadilaiset...Kaikenkaikkiaan reissu kesti n. 5 tuntia, vaikka kilometrejä ei tullut kuin kolmisenkymmentä. Kyllä nekin kilometrit tuntuivat seuraavana päivänä takapuolessa.
lauantai 21. kesäkuuta 2008
Pieni ja kevyt pyöräilyreissu

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti